Parasta tavoittelemassa

Alun perin muotiteollisuudessa työskennellyt ruotsalaissyntyinen Malin Elmlid seurasi vähähiilihydraattista ruokavaliota. Ei pastaa, ei perunoita, eikä leipää. Malin kuitenkin rakasti leipää, ja siispä hän päätti syödä vain hyvää leipää. Ja siitä ongelmat alkoivat. Tyytymättömänä saatavilla olevaan leipään Berliinissä, hänen silloisessa asuinpaikassaan, Malin alkoi leipomaan omaa leipää, vaaleaa hapanleipää, joka sisälsi vain jauhoja, vettä ja suolaa.

Koska leipä sisälsi vain kolmea ainesosaa, oli Malinille tärkeää parhaiden saatavilla olevien raaka-aineiden valitseminen ja tuhansia vuosia vanhan hapanleivän valmistusperinteen noudattaminen. Tämä vaati luonnollisestikin aikaa ja omistautumista, mutta Malinille se oli sen arvoista. Kun hän oli hionut taidon huippuunsa ja oli tyytyväinen lopputulokseen, alkoi hän lahjoittamaan limppuja, joita ei itse pystynyt syömään. Ja kun ihmiset halusivat antaa hänelle jotain vastineeksi, sai Malin kaikkea mahdollista konserttilipusta ja kitaratunnista aina korjattuun pyörään, unohtamatta pilkahduksia ihmisten koteihin ja elämäntarinoihin – näin syntyi The Bread Exchange.

Lähes 20 vilkkaassa Berliinissä ja matkoilla – niin työn kuin leivänkin puolesta – eri puolilla maailmaa vietetyn vuoden jälkeen Malin Elmlid alkoi etsiä paikkaa Pohjolasta, kotimaastaan Ruotsista. Hän onnistui löytämään talon Ruotsin itärannikon pienestä maalauksellisesta kylästä, ei kovinkaan kaukana paikasta, jossa hän varttui. Jo alusta lähtien oli selvää, että talo vaati täydellistä remonttia. Historiasta kiinnostuneelle Malinille oli selvää, että hän syventyisi tutkimaan talon ja sen asukkaiden mennneisyyttä ymmärtääkseen sen historiaa ja voidakseen valita oikeat materiaalit ja värit.

Keittiön uudistus oli koko kunnostushankkeen suurin haaste. Malin ei kuitenkaan kadu vaivannäköä, sillä keittiö ”on tärkein huone, kodin sydän, ja vietämme siellä suurimman osan ajasta yhdessä perheenä.”

Malin halusi, että keittiö on talon orgaaninen osa, joka vaikuttaisi aina olleen siellä. Tämän tunnelman luomiseksi hän valitsi mittatilaushuonekalut, jotka jäljittelivät talon ensimmäisen keittiön tyyliä ja olivat maalattu siihen aikaan käytetyllä pellavansiemenöljyllä. Työtasoksi hän valitsi alueelle ominaisen kalkkikiven ja keittiösaareke tehtiin ympäröivien metsien leveistä mäntylankuista, jotka voivat vanheta vuosien saatossa. Malinin lähestymistapa remonttiin on verrattavissa hänen hapanleipiinsä – ei kompromisseja ainesosissa tai ajan suhteen.

Pesuallas on sijoitettu siten, että astioita pestessä katse kulkeutuu ulos aavalle merelle. Keittiösaarekkeelta taas voit katsella tulta kaakeliuunissa – vesi kohtaa veden ja tuli kohtaa tulen. Jokainen yksityiskohta on tarkoin harkittu, eikä se ole yllätys. Malin pitää itseään talon kuraattorina, henkilönä, joka huolehtii siitä ja hoitaa sitä seuraavia sukupolvia varten.